Hei taas pitkästä aikaa! Meinaa olla hankala löytää vapaa-aikaa, kun arkipäivät menee ihan hujahtaen ja viikonloppuisinkin on riittänyt toistaiseksi menoja. Koulu on alkanut rullaamaan hyvin ja viikolla ei aikaa muulle oikein jää. Herään aamulla kuudelta ja seiskan jälkeen lähden polkemaan kouluun. Koulua on kahdeksasta kolmeen ja siitä suoraan treeneihin, joista pääsen pois viiden maissa. Siinä sitten kun oon päässyt kotiin, käynyt suihkussa, syönyt ja tehnyt läksyt on kello jo yli kahdeksan ja oon lähes poikkeuksetta yhdeksältä jo unten mailla :) Lämpötiloilla ei toistaiseksi ole aikomustakaan laskea alle kolmenkymmenen ja alan tottua siihen jo niinkin hyvin että 20 astetta meinaa jo hytisyttää.
Mutta siis, ensimmäisenä viikonloppuna lähdettiin alueen vaihtariporukalla patikkaretkelle Bidwell Parkiin ja Bear Holelle. Siellä uitiin joessa ja kiipeiltiin pitkin kallioita. Sen jälkeen kävin muutaman kaverin seurassa katsastamassa paikallisen ostoskeskuksen ja sieltä lähdettyä tulin siihen tulokseen, että taidan rajoittaa Visan käyttöä hiukkasen, koska tätä menoa on tili tyhjä jouluun mennessä...
Sunnuntaina oli vaihtari-piknik, minne jokaisen piti valmistaa jotain oman maan perinneruokaa. Tuskallisesti sain karjalanpiirakat taiteiltua, mutta näyttivät kelpaavan oikein hyvin! Myös munavoi sai kehuja, paitsi nää ei ihan tajunnu sen ideaa vaan mättivät sitä lautaselle kun jotain perunasalaattia...
|
Nean riisipiirakkatehdas |
Tämä viikonloppu olikin sitten vähän pidempi, koska tänään on Labor Day. Oltiin perheen kanssa ''mökkeilemässä'' Lake Almanorilla. Mökkeily lainausmerkeissä, koska tämä mökki oli omakotitalo-alueella, jokaiselle makkarille oli oma kylppäri, mökissä oli oma baari jne. Mun ajatus mökistä oli vähän erilainen, mutta olen sitä mieltä että tämä on ainoa oikea tapa mökkeillä, koska juokseva vesi, oma telkkari ja parisänky oli ihan jees.
|
Kiinnostus mäntymuseossa täysi kymppi.
|